perjantai 31. toukokuuta 2013

Jaksaa, jaksaa!

Lomaan on jäljellä tämä päivä (pitkä ja työteliäs) ja huominen (kevätjuhla aamulla), jaksaa jaksaa! Toukokuu on ollut töiden puolesta aika hulinaa, joten lukemiselle ja neulomiselle on jäänyt aika vähän aikaa. Kesäyön hullutusta en ole suunnitellut lainkaan, langat ja puikot on etsimättä, enkä edes pääse aloittaamaan heti puolen yön jälkeen, kun aamulla on aikainen herätys, mutta jospa sitä lomalla. Eiköhän työt ole sukkaa, lapasta, tiskirättiä ja ehkä uskaliaasti pari huivia, joista voi kyllä tulla myös nenäliinoja. Sen verran ehdin, että kerin eilen yhden Wollmeise-vyyhdin.


Kovasti haluaisin myös tehdä jotain lahjaksi saadusta kerästä.


keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Uuden äärellä

Blogin perustaminen, lähinnä ihan itseä varten, on ollut mielessä jo pitkään. Nyt kun neulojien kesäyön hullutus -tempaus on taas alkamassa, tämä tuntui hyvältä kohdalta. Koska en halua perustaa joka asialle omaa blogia, tässä blogissa yhdistyy kaksi rakasta elämäntapaa: neulominen ja kirjat. Aion siis höpistä neuleista, kirjoista ja vähän muistakin asioista, pitää omaa neule- ja kirja-arkistoa ja ottaa neuleista ei niin kovin hyviä valokuvia. Kunhan nyt opin käyttämään bloggeria ;)