Kun blogin nimi on KIRJA ja kudin, voisihan sitä tietysti yrittää höpistä myös niistä kirjoista ;) Vaikka kyh onkin iso osa kesää, pitää sitä myös ehtiä nauttia lukemisesta. Alkukesällä olen nauttinut hömpästä, mutta siitä vähän myöhemmin. Kuuntelen paljon myös äänikirjoja ja ne ovat taustalla kun puuhaan kotitöitä, siivousta, tiskausta jne. Kesän siivousprojekti on vielä pahasti kesken, mutta tällä kertaa siivousta ovat ryydittäneet Jane Austenin teokset, joita olen kuunnellut englanniksi
librivox.org –sivuston kautta. Ties monennenko kerran, mutta Austeniin ei vain voi kyllästyä. Librivox-org -sivustolla vapaaehtoiset äänittävät äänikirjoja muiden kuultavaksi, sivustolle saa tehdä äänikirjoja sellaisista teoksista, jotka ovat Amerikan tekijänoikeuslakien mukaan tekijänoikeusvapaita tai joiden ilmaiseksi äänikirjaksi muuntamiseen on saatu lupa kirjailijalta. Sivusto yhdistyy project Guttenbergiin, jossa nettiin tuodaan tekijänoikeusvapaita tai kirjoittajalta luvan perusteella kirjoja sähköisessä muodossa kaikkien luettavaksi.
Tämän lisäksi olen tehnyt matkan vanhaan brittiläiseen toisen maailman sodan jälkeiseen kartanoon. Toisin sanoen luin
Sarah Watersin kirjan Vieras kartanossa. Kirja on julkaistu alun perin vuonna 2009 nimellä Little Stranger ja Helene Bützowin suomennos on tullut 2011 Tammen kustantamana.
Vieras kartanossa on ollut jo pitkään ”Haluan lukea” –listalla. Kirja on saanut hyvän vastaanoton ja Suomen kirja blogaajat ovat valinneet sen vuoden 2011 parhaaksi käännetyksi kirjaksi. Joten odotukset kirjan suhteen olivat varsin korkealla. Tämä oli myös ensimmäinen kosketukseni Watersin kirjoihin.
Pienen maalaispaikkakunnan lääkäri tohtori Faraday ihaili pienenä poikana paikkakunnan keskipistettä hulppeaa kartanoa, Hundreds Hallia. Faraday äiti oli aikoinaan kartanossa lapsenpiikana ja myös Faraday pääsi lapsena kerran kurkistamaan kauniin kartanon sisätiloihin. Vuosia myöhemmin, toisen maailman sodan jälkeen, kartano on enää kalpea varjo menneisyydestä ja siellä asuvat enää leskirouva Ayres tyttärensä Carolinen ja poikansa Rodin kanssa. Kartanon loistonpäivät ovat menneet ja kartanossa onkin perheen lisäksi vain yksi palvelija, nuori Betty. Vanhan suvun ylellinen elämä on mennyttä ja jäljellä oleva perhe on joutunut myymään rapistuvasta kartanosta kaiken vähänkään arvokkaan kyetäkseen elämään ja pitämään yllä kartanon maatilaa. Rod on loukkaantunut sodassa niin fyysisesti kuin henkisesti ja yrittää nyt epätoivoisesti pitää kartanon ja sen asukkaat hengissä. Vanhapiika Caroline palasi sodan jälkeen äitinsä pyynnöstä hoitaakseen veljeään ja raataa kartanon eteen kaikin voimin. Rouva Ayres murehtii edelleen esikoistytärtään, joka kuoli 7-vuotiaana. Nuori palvelija Betty kammoksuu ja pelkää melkein autiota kartanoa. Tohtori Faraday tutustuu ihailemansa kartanon väkeen käydessään sairaskäynnillä palvelijan luona. Samalla hän kauhistuu nähdessään kartanon kunnon. Ajan kuluessa hän alkaa hoitaa Rodin sotavammoja, käy pitkiä keskusteluja talon rouvan kanssa ja tuntuu viihtyvän hyvin Carolinen seurassa. Alemmasta asemastaan huolimatta hänestä tulee suorastaan Ayresien perheystävä ja samalla hän tulee vedetyksi mukaan kartanon outoihin tapahtumiin.
Kirjasta jäi vähän kahtalainen olo. Toisaalta pidin, toisaalta kirja oli odotuksiin nähden vähän pettymys. Pidin kovasti kirjan tunnelmasta, johon on sekoitettu sekä goottilaista kauhua että psykologista jännitystä. Kirjassa on sukusalaisuuksia, mielisairautta, rapistuva kartano, outoja, yliluonnollisia tapahtumia, joita osa hahmoista pitää kummitteluna ja pahuutena ja joita järkevä päähenkilö Faraday yrittää selittää tieteen ja lääketieteen kautta. Lukija joutuu tasapainoilemaan oman tulkinnan kanssa. Kartanon kuvaus tuntui hyvin elävältä ja lukiessa pystyinkin kuvittelemaan itseni kulkemaan rapistuvan kartanon käytäville ja huoneisiin. Ajankuvaus on tarkkaa ja yhtenä teemana onkin murros; vanha yläluokkainen elämä maalaiskartanoissa alkaa olla mennyttä ja enää ei ole paluuta vuosisadan alun elämään. Kaikki yläluokkaiset perheet eivät suinkaan ole rikkaita, vaan menneestä on jäljellä enää arvonimi ja asema. Yksi tärkeä osa romaania onkin brittiläinen luokkayhteisö ja yhteiskuntaluokkien kuvaus on kirjoitettu hienovaraisesti kirjan rivien väliin; lukijan täytyy tietää jotain brittiläisten yhteiskunnasta löytääkseen kaikki pienet viitteet. Pidin siis puitteista, mutta jotenkin itse tarina ei ihan täysin uponnut. En ole mikään suuri kauhun ystävä ja mietinkin jo etukäteen miten pelottava kirja mahtaa olla. Kuitenkin kaikki sattumukset ja ns. kauhu etäännytetään lukijasta, sillä melkein kaikki tapahtumat kerrotaan lukijalle jälkikäteen tohtori Faradayn kertomana ja Faraday itse on myös ulkopuolinen, sillä hän ei ole paikalla tapahtumissa. Faraday kertojana ja hahmona on myös kaikin puolin ulkopuolinen. Hänen etunimeään ei kerrota missään vaiheessa kirjaa. Hän elää yksin ilman puolisoa ja lapsia. Hän on noussut lääkäriksi alemmasta luokasta vanhempiensa suurten uhrausten ansiosta, mutta lääkärinäkin hän tuntee olevansa ulkopuolinen, sillä hän ei ole tarpeeksi hieno ja ylhäinen paikkakunnan säätyläisille, mutta ei kuitenkaan kelpaa paikkakunnan työläisillekään. Lukija joutuu myös pohtimaan Faradayn motiiveja kartanon suhteen. Minulle pahin pettymys oli kuitenkin kirjan loppu. Olen oppinut sietämään avoimia loppuja, mutta jotenkin lopusta tulee kiirehtimisen maku ja jotenkin höh -olo. Ehkä luin kirjan väärään vuodenaikaan, valoisa kesäyö ei oikein tainnut antaa kirjalle oikeita puitteita. Tämä olisi varmaan pitänyt säästää syksyyn ja pimeisiin, sateisiin ja tuulisiin iltoihin, olisi muuten saattanut oikeasti olla minulle jopa vähän pelottava. Kiintoisa kirja, kannatti lukea, vaikka tämä ei nyt ihan täysin minuun iskenytkään.
